Kategoriat
sarjakuvat

Kirjojen ja lehtien arvonlisäverotuksesta

Aiemmin sarjakuvien arvonlisäverotus oli jokseenkin arbitraarista sillä se kuuluiko julkaisu yleiseen vai alennettuun (kirjojen) verokantaan riippui siitä oliko se nidottu lehti vai liimattu albumi.

Arvonlisäverolaissa kirja on painettu julkaisu, jota levitetään erillisenä tuotteena ja joka on tarkoitettu yleisesti myyntiin. Kirjan sisältöön voi tutustua ilman teknisiä apuvälineitä.  Kirja voi sisältää tekstiä, kuvia, piirroksia, nuotteja, kaavioita, taulukoita tai muuta vastaavaa aineistoa. Kirjoja ovat romaanien ja tietokirjojen lisäksi esimerkiksi nuotistot ja lasten värityskirjat sekä näkövammaisten pistekirjat. 

Suomen tulli

Lehtien yksittäisnumerot taas olivat yleisen verokannan piirissä eli aiemmin 22%. Vain yli kuukauden kestäviin lehtitilauksiin sovellettiin alempaa verokantaa.

Tämä muistutti hieman ravintoloiden arvonlisäveron kiemuroita. Silläkin puolella aiemmin ulosmyynti ja tarjoiltu ruoka kuuluivat eri alvin piiriin. Nykyisin tämäkin on yhtenäistetty ja kaikkien elintarvikkeiden alvi on 13% riippumatta syöntipaikasta.

Nyt 2019 on myös sarjakuvien, eli lehtien, kirjojen ja myös digitaalisten julkaisujen alv yksi ja sama eli 10%. Lisäksi tilauksilla ei enää ole veroetua suhteessa irtonumeromyyntiin. Tällä on pyritty kuluttajan kannalta valintaneutraliteettiin.

Tämä on tietenkin pienten, yksittäisiä julkaisuja tekevien tuottajien hyväksi. Aiemmin alennetusta verokannasta hyötyivät lähinnä suuret mediatalot joilla on paljon kestotilaajia.

Kategoriat
sarjakuvat

Sarjakuvien kustantajia

  • Absolute Truth Press
  • Apollo kustannus
  • Arktinen Banaani
  • Art House
  • Asema Kustannus
  • Banana Press
  • Boing Being
  • Daada
  • Daily Hero Press
  • Dead Genesis
  • Éditions schméditions
  • Egmont Kustannus
  • Erittäin salainen tissimerenneitoseura
  • Fantacore Media
  • FBH
  • Fifi
  • Gummerus
  • Harvinaiset Lajit
  • HS Kirjat
  • Huuda Huuda
  • Ignis Fatuus
  • Jalava
  • Joensuun sarjakuvaseura
  • Johnny Kniga
  • Jukolautapelit
  • Kaino-Kustanne
  • Kaltio
  • Kemin Sarjakuvakeskus
  • Keski-Pohjanmaan Kirjapaino
  • Kreegah Bundolo
  • Kumiorava
  • Kutikuti
  • Lehmäoja
  • Lempo Kustannus
  • Lesot Lehdet
  • Like Kustannus
  • Lilith
  • MKKEntertainment
  • Musta Ritari
  • Naama Kustannus
  • Napa
  • Nastamuumio
  • Neon Tunisia
  • Nevellyn Media
  • Omakustanteet
  • Otava
  • Oulun Sarjakuvaseura
  • Panama
  • Petomies
  • Play Oy
  • Pohjoinen kustannustoiminta
  • Present Day Fantasy Comics
  • Revontuli
  • RW Kustannus
  • Sammakko
  • Sarjakuvakeskus
  • Sarjamania
  • Seinäjoen Sarjakuvaseura
  • Seitti
  • Sininen Jänis
  • Soiva Siili
  • Suuri Kurpitsa
  • Taikapaja
  • Tammi
  • Tampereen museot
  • Teos
  • Turun Sarjakuvakerho
  • Täysi Käsi
  • Ursa
  • Utajärven kunta
  • Utopia 1516
  • WSOY
  • Zoom Teufel
  • Zum Teufel
Kategoriat
sarjakuvat

Uusimmat tuotteet

Tuotetta saatavilla: 29.09.2017

Fingerporin iso Postilla (jättipokkari)

Fingerpori Iso Postilla. Myyntihinta: 13,00 €ALV määrä: 1,18 € Tuotetiedot

Tuotetta saatavilla: 25.10.2017

Bois-Mauryn tornit 1 – Babette

Hermann Huppen Myyntihinta: 17,90 €ALV määrä: 1,63 €

Tuotetta saatavilla: 25.10.2017

Maggy Garrisson 1 – Hymyile vähän, Maggy

Myyntihinta: 17,90 €ALV määrä: 1,63 € Tuotetiedot

Bob Morane

Viisi tarinaa, joista neljä ennen suomentamatonta. Myyntihinta: 30,00 €ALV määrä: 2,73 € Tuotetiedot

Blueberry – Kenraali Kultatukka/Kadonnut kaivos/Kultaluoteja ampuva aave

Myyntihinta: 29,90 €ALV määrä: 2,72 € Tuotetiedot

Tex Willer – Maxi-Tex 34: Mefiston varjo

Tex Willer uusimmat seikkailut. Bonelli & Galep. Myyntihinta: 10,95 €ALV määrä: 1,00 € Tuotetiedot

Jopen juhlakirja

Toimittaneet Ville Hänninen, Vesa Kataisto ja Kari … Myyntihinta: 24,95 €ALV määrä: 2,27 € Tuotetiedot

Flu 3 – Viimeinen aivastus

Sanaton sarjakuva. Myyntihinta: 10,00 €ALV määrä: 0,91 € Tuotetiedot

Samalla kadulla kirkko ja tehdas

Esikoisalbumi. Myyntihinta: 20,00 €ALV määrä: 1,82 € Tuotetiedot

Sarjakuvausta!

Kari Pällin huumorisarjoja. Myyntihinta: 12,00 €ALV määrä: 1,09 € Tuotetiedot

Hauho

Hauho. Myyntihinta: 15,00 €ALV määrä: 1,36 € Tuotetiedot

Maalaispunkin täydennetty päiväkirja

44 uutta sivua. Myyntihinta: 25,00 €ALV määrä: 2,27 € Tuotetiedot

Nuppuset 16

Nuppuset 16. Myyntihinta: 3,00 €ALV määrä: 0,27 € Tuotetiedot

Nuppuset 15 – Fartville

Fartville. Myyntihinta: 3,00 €ALV määrä: 0,27 € Tuotetiedot

Nuppuset 14 – Pallerot

Tieteiskertomus. Myyntihinta: 3,00 €ALV määrä: 0,27 €